peoples.ru

Rauniolla


[ASKELMILLA]



[esinaytos]



[MAAILMALLE]



Kuun vielä varttuessa

kulki kuiskaus päällä veen kaukaa.

Aallot levotonna löivät

vasten sateen pieksemää rantaa.



Kauan hiljaisia lienneet

salot alla pohjoisen taivaan.

Vain yksinäinen vire tuulen soi.



Keihäs karhunkaatajan

maassa saaliin vierellä vartoi

vaiti suurta laivaa saapuvaa.



Ei kukaan tiennyt nähdä sarastukseen

ja päivä laski taas.



Kuulkaa huuto korppien

halki taivaiden,

näin saapuu tuho jumalten

maailmaamme.



On tullut se aika jolloin auringon pyörä

veren vuodatuksesta katkeaa.



Liput kauniit liehuen

airut rantakiville astuu.

He miekoin meitä tervehtivät,

vapaudesta puhua saavat.



Loimet vieraat yllänsä

puiseen ristiin veriveli tarttuu.

Hän suden mahdin mielii taltuttaa.



Keihäs karhunkaatajan

vastaan käärmekieltä nyt nousee

ja iskee läpi kurjan sydämen.



Vaan eivät sankarit enää nouse raunioille

ja laulumme tuuli vie.



Kuulkaa suru metsien

halki aikojen,

on pyhät kivet kaadettu

ja kansa voipunut.



Valtaa kuoleman sylistä

uhmaa teräs välkkyen.

Tuoni käsissä jumalten,

maine miehen ikuinen.



Jo syttyvät nuo soihdut, ne ruumiit kärventävät

ja syyttömien sielut tuomitaan.

Kuinka riistävät he jumalat nyt viereltämme,

vaikenevat tuhannet edessä murhaajan.



Kirveenkuva rinnalla

karhun lailla taistellen,

Ukon voima sydämessä

vielä kaatuu viimeinen.



[RAUNIOILLA]



[loppunaytos]



[English translation:]



[AT THE RUINS]



[AT THE FOOTSTEPS]



[prologue]



[TO THE WORLD]



Under the growing moon

there drifted a whisper with a distant stream.

Waves beating restlessly

the tired rain-lashed shore.



For long the wilds under the northern sky

silent may have been.

Resounded only with a breath of wind.



The spear of a bear-hunter

lay on the ground by its prey.

Awaiting the arrival of a craft.



Yet no one foresaw the dawning

and thus set another day.



Hearken to the ravens' cry

across all heavens.

Behold as the gods

of our world fall.



It is time for the wheel of the sun

to break by the flow of blood.



Under such fair colours

the harbringer steps ashore.

By a sword his companions salute us,

yet of freedom they may speak.



Dressed in strangest garment

claimed kindred grasps a wooden cross.

What strength in wolves he wishes to tame.



The spear of a bear-hunter

now risen against the serpent's tongue.

Striking through the vile heart.



Yet no hero shall rise on the ruins

and our song may drift with the wind.



Hear the sorrow of the woods

across all known times.

Sacred stones are overturned

and the folk so weary.



Steel agleam defies sway

on the lap of death.

Demise in the hands of gods,

a worthy name forever spoken.



And lo! the torches lit scorching carnage,

condemning all the guiltless souls.

How dare they bereave us our gods,

now thousands fall silent at murder.



Sign of the hammer on a warrior's chest

he battles like a bear.

With strength of Ukko deep in his heart

the last man now may fall.



[AT THE RUINS]



[epilogue]

Moonsorrow

Rauniolla / Moonsorrow